Jahas.

 

Raskausvaivoistani on ilmaantunut taas kuvioihin yksi: satunnainen nukkuminen. Käytän sanaa 'taas' siksi, että tätä oli liikkeillä myös Peikkopoikaa odottaessa.

Vielä aikaisemmin ongelmani oli nukahtaminen. Se, kun pää ei lakkaa ajattelemasta ikäviä asioita, niitä pahimpia kauhunhetkiä Peikkopojan kanssa ja sitä, kuinka kertakaikkisen väärin tämä kaikki meni. Tästä unettomuuden muodosta kärsin kyllä lähes puoli vuotta Peikkopojan kuoleman jälkeen, eikä se liittynyt raskauteen. Aluksi se oli jatkuvaa, sitten hyvin tavallista, sitten fifty-fifty ja pikkuhiljaa se väheni siitäkin ja muuttui satunnaiseksi. Vieläkin noita iltoja/öitä joskus on, mutta ei onneksi enää edes viikottain.

Mutta tämän hetkinen unettomuus on ilmeisesti raskaushormonien aikaansaamaa, sillä samaa oli ilmassa myös tosiaan viime vuonna Peikkopoikaa odottaessani. 

Nukahdan kyllä hyvin ja helposti - siihen ei tarvita kuin kaivautuminen hyvään asentoon tyynyjen väliin ja silmien sulkeminen. Herään aina öisin ottamaan rautakapselin + c-vitamiinin. Huomasin Peikkopoikaa odottaessani, että rauta imeytyy minun elimistööni oikein ennätyshuonosti. Ainoa tapa, jolla sain hemoglobiinin takaisin hyviin lukemiin raskauden aikana, oli ottaa tuo kombo yöllä, kun vatsa oli aivan tyhjä. En päivän aikana vaan voi olla yhtämittaa 6-8h syömättä ja kaikki muut keinot kokeilin kyllä.

Herääminen ei itsessään ole ongelma, sillä tällaisen vatsan kanssa asennon vaihtaminen sängyssä on aina siinä määrin projekti, että kyllä siinä vaan herää. Jollain "siirtymäheräämiselläni" nappaan raudan yöpöydältä ja samalla käyn yleensä vessassa. Olen huomannut, että toisin kuin monien muiden raskaanaolevien, minun ei varsinaisesti tarvitse nousta vessaan. Mutta käyn siitä huolimatta, koska pelkään, että jos en käy, on aamun uni katkonaista ja joudun nousemaan esim. tuntia ennen kellonsoittoa sitten kuitenkin. Ja se on paljon ärsyttävämpää kuin tehdä sama joskus kahden maissa yöllä.

Noh. Syystä tai toisesta joinakin öinä ei uni enää tuon lyhyen heräämisen jälkeen vain suostu tulemaan. Tällä viikolla heräsin tiistaiaamuna klo 3:15, yritin yli tunnin ajan nukahtaa uudelleen, mutta turhaan. Ja tänään, torstaina, heräsin klo 4:00, samalla tuloksella.

Kun sängyssä on pyörinyt tunnin ajan hereillä, alkaa minulle aina tulla nälkäkin. Kroppa jotenkin vain herää ja vaatii aamutankkausta. Ja tämä ongelma on pahempi nyt, kun ruokahaluni on mitä sattuu. En oikein pysty syömään, ellei minulla oikeasti ole todella kova nälkä. Joten yrityksestä huolimatta iltapala jää usein hedelmään, tai pieneen annokseen muroja. Edes leipäpalanen ei mene alas.

Ja tämä kaikki olisi ihan OK - JOS olisin mammalomalla! Sillon voisin yöhiippailujeni jälkeen palata aamulla sänkyyn ja jatkaa unia siinä vaiheessa kun alkaa oikeasti taas nukuttamaan. Eli joskus kuuden jälkeen. Ja jos tilanne vaatii, olisivat päiväunetkin mahdollisuus.

Mutta kun työaamuna kello soi 6:30 ja kotona olen vasta puoli viiden jälkeen, ei ylimääräisille torkuille ole aikaa. Illan vietän mielummin kuitenkin mieheni kanssa. Laitamme ruokaa yhdessä, yleensä ihan jotain helppoa kuten salaattia ja sen kanssa jotain tukevampaa. Vaihdamme samalla päivän kuulumiset ja vain olemme. Vasta sen jälkeen molemmat saattavat alkaa puuhaamaan omiaan. Arjessa on pakko ottaa sitä yhteistä aikaa, tai pian huomaa ettei sitä vain ole. 

Eikä noin myöhään illalla ole oikein järkevää enää nukkuakaan. Eikä minua silloin nukutakaan.

Tietysti voisin suosiolla siirtää kelloa tällaisina aamuina parilla tunnilla eteenpäin - meillä on joustoa työajassa pari tuntia. Mutta kun mieheni nousee joka tapauksessa aikaisin, en kuitenkaan saisi enää nukuttua (olen siis tätäkin kyllä kokeillut). Ja tällä työmotivaatiolla on jotenkin helpottavaa, että pääsee lähtemään jo neljältä, eikä vasta kuuden maissa. Näin iltaankin jää vähän enemmän aikaa.

Ainoa ratkaisu minkä tähän keksin, on äitiysloma. Se alkaa ensi viikon perjantaina - töitä on siis maanantaista torstaihin. Ei kuulkaas harmita yhtään, että päätin aloittaa äippäloman pari viikkoa varhennettuna!

Fyysisiä vaivoja ei yhäkään ole. Hyvä näin. Pätkä myllää todella kiitettävästi ja minusta on kerrassaan ihana nähdä unia, joihin Pätkän pomppimiset tulevat. Vaikka olo on hyvä, alkaa jo todella tuntea olevansa RASKAANA. Lähinnä tämä väsymys ja lisääntynyt levontarve ja kohtalaisen iso ja kömpleö ulkomuoto sen tekevät, ei mitkään vaivat. Onneksi.

Tuntuu, että siitä lähtien kun raskausviikot alkoivat kolmosella, on jokainen päiväkin tuntunut pidemmältä kuin aikaisemmin! En tiedä oliko sillä sydänultralla jotain vaikutusta asiaan: nyt kun tiedämme, että sydämessä ei ole vikaa, voin jotenkin puhtaammin jo odottaa raskauden päättymistä ja vauvaa maailmaan. Nyt kun sen ei PITÄISI kuolla käsiimme. 

Tunnustan: olen katsellut netistä vauvanvaatteita ja imetysliivejä. Kävin eilen ostamassa Stockmannin kanta-asiakastarjouksesta myös edullisen imetyspaidan. Haluan uskotella itselleni, että uskon kaiken menevän tällä kertaa hyvin.

Väsymys ja huono nukkuminen eivät ole mikään ongelma - eivät siinä mittakaavassa mitä ongelmia voisi olla. Mutta kyllä se verottaa jaksamista niin fyysisesti kuin psyykkisestikin etenkin yhdistettynä työelämään, sille ei voi mitään. Minä niiiiiin odotan äitiyslomaa! 

Ensi torstaihin loppuu se syksyllä työt alotettuani suunnittelemani viimeinen etappi. Sen jälkeen mennään melkeinpä viikonlopusta viikonloppuun ja toivottavasti vaikka jo maaliskuun lopussa olisi raskaus onnellisesti päättynyt ja Pätkä maailmassa. Tai sitten siinä menee pitkästi yli huhtikuun puolenvälin. You never know. 

Ihan sama - kunhan saisimme hänet kotiin.