Voi Pätkä, kun säikäytit minut maanantaina!

Aamusta asti ihmettelin, kun en oikein tuntenut Pätkän tavanomaista muljuamista ja potkimista. Päivän mittaan töissä sain liikesaldoksi hikan (jota ei siis liikkeeksi lasketa, koska se on refleksi eikä näin ollen kerro mitään oleellista vauvan kunnosta) ja muutamia hentoisia hipaisuja.

Kotiin tultuani otin kaikki ohjekirjakeinot käyttööni: join makeaa mehua ja makailin kummallakin kyljelläni ja töykin mahaa ja kuuntelin liikkeitä. Joita ei tullut. Laitoin musiikin pauhaamaan kuulokkeista masulle ja vaihdoin asentoja ja vaikka mitä. Yhäkin: vain hentoja, laiskoja hipaisuja, ja vain muutama sellainen.

Sitten päätin, että nyt on pakko päästä Naistenklinikalle tsekattavaksi, että muuten ei elämästä tule mitään. Tiesin Pätkän olevan vielä hengissä, koska hikan olin tuntenut, mutta tämä ei vielä takaa etteikö vauvalla olisi joku ahdinkotila. Sama juttu on kotidopplerien kanssa: syke voi kuulua vielä pitkään sen jälkeenkin kun asiat ovat alkaneet mennä mönkään ja vauvalla voi oikeasti olla jo todella vaikea tilanne. Syke voi kuulua, mutta liian monotoninen syke ei todellakaan ole hyvä asia - se kertoo ongelmista. Vain ekg-käyrä on tarpeeksi luotettava lähde.

Pääsin käyrille saman tien. Ilmeisesti tietojeni perusteella paikalle pyydettiin sama kätilö, joka avusti Peikkopojan maailmaan. Oli todella hyvä tavata hänet. Tottakai tiesin, että hänellä on pääpiirteittäin tieto tapahtuneesta, enkä tahtonut hänen ajattelevan, että syytämme häntä mistään. Ja omasta puolestani pääsin kiittämään, että vaikka asiat menivät sitten lopulta niin huonosti kuin mahdollista, oli synnytys positiivinen ja hieno kokemus ja että hän hoiti sen todella hienosti. Tavallaan toivon, että hän olisi vuorossa myös sitten kun Pätkä tulee maailmaan. Jotenkin se tuntuisi sopivalta. Mutta aika mahdotontahan tämä on Helsingin Naistenklinikan kokoisessa laitoksessa toteuttaa, eli menemme sen mukaan mitä tapahtumat tuovat tullessaan.

Pätkän ekg-käyrä oli oikein priimaa. Juuri sopivassa suhteessa vaihtelua. Siinä maatessani niitä kovasti kaivattuja liikkeitäkin alkoi sitten tuntumaan. Ei mitenkään hurjan paljoa, eikä lähellekään sillä voimalla mitä normaalisti, mutta kuitenkin tarpeeksi kertomaan siitä että Pätkällä on masussa kaikki malillaan.

Mutta. Samalla minua alkoi myös supistelemaan todella voimakkaasti. Harjoitussupistukset ovat mielestäni tässä viikkojen myötä napakoituneet, mutta niinhän niiden pitääkin. Ja iltaa kohti niitä tulee myös tiheämpään, tuntuu että pienikin liike saa koko mahan aina ihan palloksi. Mutta tämä on siis normaalia, näin kuuluukin olla.

Käyrällä maatessani supistuksia kuitenkin tuli melko tiheästi ja ne olivat todella napakoita - ja alavatsaan tuli sellainen epämiellyttävä kiristävä tunne. En sanoisi tätä varsinaisesti kivuksi, mutta kun siinä oli pakko maata paikallaan, ei se oikein hyvältäkään tuntunut. En oikein edes tiedä miksi supisteli: olisikohan se oma ahdistuneisuuteni ja stressini Pätkän puolesta vaikuttanut adrenaliinitasojen kautta sitten tilanteeseen, en todella tiedä.

Kätilömme tuli takaisin ja sanoi, että vauvan puolesta ei mitään hätää, mutta supistusten vuoksi en pääsisi kotiin ennenkuin lääkäri on tsekannut kohdunsuun tilanteen. Kävi ilmi, että supistuksia oli tullut kahden minuutin välein, mutta vauva ei niihin onneksi reagoinut mitenkään.

Joten sitten vain lääkäriä odottamaan. Kätilö kysyi siinä vielä, että haluaisinko kipulääkettä suppareihin, kun käyrältä näkyy miten voimakkaita ne olivat. Olin itse vaan ihan "tääh…öö, ei tarvii kiitos". Eli ilmeisesti minulla on aika korkea kipukynnys, koska en tosiaan kokenut noinkaan voimakkaita supistuksia varsinaisesti kivuliaiksi. Epämukaviksi kylläkin.

Odotusta kestikin sitten yö yhteen. Siellä oli muutama nainen, jotka olivat tulleet paikalle kolmelta iltapäivällä ja pääsivät lääkärille vasta puoliltaöin (eivät tietenkään olleet kriittisiä tapauksia, sellaiset menevät toki aina jonojen ohi). Sekä naikkarilla, että kättärillä oli sulku päällä - synnytysosastot niin täynnä ettei lisää synnyttäjiä voitu ottaa. Tämä tarkoitti myös että molemmat illalla vuorossa olleet lääkärit olivat todella kiireisiä, eikä sitä takapäivystäjääkään saatu paikalle. Siksi moinen odotus.

Laitoin miehen kotiin siinä puoli yhdentoista maissa, ei siellä vaan tapahtunut mitään ja pahin huoli oli poistettu päiväjärjestyksestä. 

Lääkäri tsekkasi tilanteen ja Pätkän voinnin vielä ultralla. Syy liikkeiden vaimenemiseen löytyi siitä, että armas jälkeläiseni oli änkeytynyt niin typerään asentoon kuin olla ja voi! Ensinnäkin: Pätkä oli kääntynty perätilaan (kiva…) ja linkkuun, eli varpaat otsaan kiinni. Näin ollen ne vähäiset potkut mitä siitä asennosta voi edes tehdä, osuvat minulla istukkaan, jolloin en niitä tunne. Ne kevyet hipaisut tulivat ilmeisesti käsien liikkeistä ja pienestä yleisestä muljuamisesta.

Kohdunsuulla ei ollut mitään hälyttävää tapahtunut, vähän pehmenemistä ja aukeamista ulkosuulta, mutta tämä on varsin normaalia uudelleensynnyttäjälle. Supistusten tiheyden ja voimakkuuden vuoksi lääkäri kuitenkin laittoi minut sairaslomalle, joten viimeisestä työviikostani tulikin yhden päivän mittainen. Perjantaina käyn vielä laittelemassa loput jutut pakettiin ja mikä tärkeintä: otan sinne viemäni teemukin mukaani kotiin!

Ikävä kyllä sain samalla kehotuksen jättää kuntoilun vuoksi tehtävä liikunta sikseen, ainakin nyt pariksi viikoksi. Ihan vielä se ei harmita, ulkona kun on kova pakkanen ja tuuli. Mutta kun tässä viikon kökkii kotosalla, voisi lenkkeily alkaa tuntua ihan kivalta. Tokihan voin päivittäin rauhallisella kävelyllä käydä, pakkohan meidän molempien on happea saada.

Kuten on tullut kerrottua, Pätkä on kova liikkumaan. Arvelin hänen oikasseen asentoaan eilisen aikana, koska nyt taas tunnen liikkeitä paremmin. Tämän aamun neuvolassa kävi ilmi, että tuo epeli on TAAS kääntynyt! Tällä kertaa pää menosuuntaan, eli hyvä niin. Mutta voisihan tuo nyt olla jo viimeinen kerta, voisi ihan hyvin alkaa asettua nyt aloilleen ja oleilla noin päin loppuajan - niinkuin lähes kaikki normaalit vauvat tekevät. Puuh…

En voi valittaa sairaslomasta, vaikka se on aina vähän ikävää, että sille on jonkinlainen tarve. Työasiat, vaikka osa on keskeneräisiä, eivät tosiaan pyöri mielessä ja vaikka en ole eilen ja tänään oikeastaan tehnyt mitään, ei minua vielä pitkästytä. Tällainen oleilu on ihan mukavaa, ei sille mitään voi. Mutta kun tätä jatkaa vaikka viitisen viikkoa putkeen, niin en tiedä miten palasina pääni on tylsyydestä. Oletan yhä voimakkaammin, että Pätkä seuraa isoveljensä jälkiä siinä, että tahtoo syntyä ennen laskettua aikaa. Minun puolestani tämä olisi enemmän kuin hieno juttu heti kun mittarissa on 37+4 ja raskaus lasketaan täysiaikaiseksi. Tämä ajoittuisi maaliskuun viimeiselle viikolle.

Peikkopoika olisi täyttänyt eilen 10kk. En osaa lainkaan kuvitella, että minkä näköinen ja kokoinen ja oloinen pikkupoju hän olisi. Mielessäni ja sydämessäni hän on sylivauva, ikuisesti. Ikävä on pohjaton.

 

 

Peikkomamma

kolmaskymmeneskolmas raskausviikko noin puolessa välissä