Nyt on sitten käyty laittamassa pillit pussiin työpaikalla. Ja tuotu tärkein omaisuus, eli teemuki ja tossut, sieltä kotiin.

Vaikka todella pidän työpaikastani, työkavereistani ja kaikesta siitä, mitä siellä tehdään, ei kyllä tunnu lainkaan haikealta jäädä kotiin ja pois siitä yhteisöstä. Etenkin kun poisjäänti on väliaikaista, ainakin tämä on oletuslähtökohta. Minun paikkani on nyt ihan selvästi kotona, uppoutuneena itseeni ja kääntyneenä täysin sisäänpäin.

Delegoin työtehtäväni (olisin toki tehnyt tämän jo aikaisemmin tällä viikolla, mutta kun olinkin sitten saikulla…), siivoilin työpöydän ja laittelin kaikki tärkeimmät jutut muutenkin kasaan.

Täytin tuntikirjanpitoomme HR:n pyynnöstä koko oletetun äitiyslomani ja vanhempainvapaani ajaksi, eli loppuvuodeksi, kaikki viikot jo valmiiksi. Tätä tehdessäni iski taas se karmiva tunne, että olen liian omahyväinen ja varma, liian arrogantti kun oletan voivani suunnitella tulevaisuuteni näin varmaksi, että siitä on kirjallinen jälki jossain tietokannassa. Suoraan sanoen en olisi halunnut täyttää noita viikkoja sinne selityksellä "äitiysvapaa". Jos en olisi hommaa tehnyt, jäisivät kaikki nuo kuukaudet sinne auki ja kasvattaisivat miinus saldoa, joten tietysti on järkevää täyttää ne valmiiksi (muokkaamaanhan niitä sitten kyllä pääsee).

Se ihan sama tunne iskee jos edes kuvittelen laittelevani kotiin jotain valmiiksi tulokasta varten. Tiedän, että ne vaatteet pitää sieltä vintiltä jossain vaiheessa hakea ja pestä. Toivon vain, että viikot ja lähestyvä synnytys tekevät tehtävänsä ja jossain vaiheessa haluan oikeastikin aloittaa valmistelut.

Pinnasängyllä ei todella ole kiire, sen ehtii kasata vaikka viikkoja vauvan kotiintulon jälkeen.

 

Tänään aamulla juttelin ystäväni kanssa siitä, että hän olisi ehkä tulossa Helsinkiin huhtikuun puolessavälissä ja voisi tarvita yöpaikkaa. Sanoin kyllä ääneen, että tiedä vaikka meillä olisi täällä siinä vaiheessa jo se nyytti kotona vaikeuttamassa koko huushollin yöunia, mutta joku ääni sisälläni torui minua tästä nenäkkäästä ja liian itsevarmasta oletuksesta välittömästi. Ei saa nuolaista ennenkun tipahtaa. 

Toivottavasti pääsen tästä ajattelumallista vielä eroon, sitten joskus. Onhan se nyt aivan järjetöntä olettaa, että etukäteen iloitseminen näinkin ihanasta asiasta voisi vaikuttaa lopputulokseen, mutta näin sitä vaan nyt ajattelee. Kuten on ennenkin tullut todettua, järjellä ei kertakaikkiaan ole mitään tekemistä näiden tunteiden kanssa.

Rakastin joka hetkeä Peikkopojan odotuksessa ja loppua kohti olin täysin malttamaton saamaan hänet syliini. Yritin kyllä hillitä vauvanvaatevalmistelujen ja sairaalakassien pakkaamisen kanssa, mutta vaikeaa se oli. Ja kuinkas sitten kävikään.

Jos mahdollista, minusta taitaa näin äitiyslomalla tulla vielä edeltävää aikaakin epäsosiaalisempi. Tai sitten olen vain tämän viikon nauttinut rauhasta ja yksinolosta, ja fiilikset kavereiden näkemisen suhteen muuttuvat lähiviikkoina. Mutta juuri nyt en edes kaipaa mitään kahvitteluja ja vierailuja. En oikeastaan tahtoisi lähteä matkustamaan kaupungin halki julkisilla, että pääsisin jonnekin paikkaan missä tavata ihmisiä. Jos tänne minun luokseni tulee, on se ihan eri asia, kyllä minä sellaista jaksan. Saan kuitenkin olla kotona ja sinällään melko välinpitämätön ja piittaamaton muusta maailmasta.

Äitiysloma alkaa tällä kertaa hyvin erilaisissa merkeissä ja tunnelmissa. Olen toki samalla tavalla helpottunut työtaakan poistumisesta kuin viimeksikin. Samalla tavalla käännyin entistä enemmän omaan itseeni viime äitiyslomankin alussa - se on varmaankin näitä luonnon järjestämiä juttuja.

Mutta se puhdas ilo, se jatkuva hymyssäsuin puuhailu ja sellainen rauhallinen, seesteinen ja luottavainen olo siihen, että kaikki vain menisi hyvin… sitä en taida enää koskaan saavuttaa.

Ja jos näin on, hyväksyn sen. Näin tämä menee tällä kertaa - toivottavasti äitiyslomani ei lopu kuitenkaan samoissa merkeissä kuin viimeksi. Toivottavasti tällä kertaa saan ne vaunulenkit, imetykset, yöheräilyt, pulautukset, ensimmäiset hymyt, hampaat, sanat, askeleet ja syntymäpäivät. Toivottavasti tällä kertaa saisin olla "normaali".

 

 

 

Peikkomamma

rv33 kohta lopussa ja äitiysloma alussa